Perinteinen opiskelutapa ei katoa mihinkään. Lastentarhat, koulut ja yliopistot ovat tärkeitä yhteiskunnan instituutioita, jotka tiedon välittämisen lisäksi, toimivat tukena yksilön kasvatuksessa, auttavat välittämään arvoja ja normeja sekä rakentamaan tärkeät sosiaaliset suhteet elämään. Kuitenkin viimeaikaiset tapahtumat ovat pakottaneet monet siirtymään verkkoon. Näissä olosuhteissa synkroninen verkko-oppiminen on osoittautunut todella tehokkaaksi ja käteväksi tavaksi varsinkin kielten oppimisessa. Mitä on synkroninen verkko-oppiminen ja miksi juuri se kannattaa kielen opiskelussa?
Miksi etäopiskelu soveltuu hyvin aikuisten kielen opiskeluun?
Synkronisella etäoppimisella tarkoitetaan samaan aikaan tapahtuvaa oppimista, joka edellyttää kaikkien osallistujien läsnäolon samaan aikaan. Synkroninen oppiminen on esimerkiksi videopuhelu pienryhmälle tai isolle yleisölle järjestetty yhteinen videoluento. Synkroninen oppiminen on lähimpänä perinteistä luokan lähiopetusta, jossa tauluna toimii jaettu tietokoneen näyttö ja opettaja on suorassa keskusteluyhteydessä opiskelijoiden kanssa.
Etäopiskelussa on omat erityispiirteensä eikä se ole mahdollinen kaikessa opiskelussa.
1. Riippumattomuus ajasta ja paikasta
Opiskelijoille verkko-opetus tarkoittaa laajaa valikoimaa kursseja, jotka aikaisemmin eivät välttämättä olleet saatavilla opiskelijan asuinpaikalla.
Kursseihin voi ilmoittautua kuka tahansa ja aloittaa opiskelun missä tahansa oppilaitoksessa. Varsinkin harvinaisten kielten tapauksissa ei tarvitse esimerkiksi hindiä oppiakseen odottaa, että paikkakunnalle tulee opettaja Intiasta opettamaan.
2. Opiskelun hallinta
Etäopiskelu on luonteeltaan hyvin itsenäistä. Tehtävien palautus on yleensä joustavampaa eikä kurssin suorittaminen edellytä verkkotapaamisia opettajan kanssa. Opiskelija voi itse päättää omasta aikataulustaan, joka sopii juuri hänen kykyihinsä ja työskentelytapaansa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että opiskelija opiskelee aina yksin. Niin etäopetuksessa kuin lähiopetuksessakin ryhmätyö on usein osa opintokokonaisuutta.
3. Huomion kohdistaminen käsiteltävään tietoon
Monien opiskelijoiden käytettävissä oleva aika on hyvin rajoitettu. Kielen opiskelu verkossa poistaa paikalle saapumiseen tarvittavan ajan, ja varsinaiseen kielen opiskeluun jää enemmän aikaa. Lisäksi, jollekin opiskelijoille perinteinen opiskelu tuo vaikeuksia. Luokassa tehdyt virheet luovat painetta ja epäonnistumisen tunnetta. Verkkokurssi on hyvä keino oppia kieltä yhdenvertaisena muiden kanssa.
4. Kirjoitustaitojen kehittäminen
Viime vuosina monia huolestuttaa opiskelijoiden kirjoitustaitojen heikkeneminen. Verkko-opiskelu edellyttää lähiopetukseen verrattuna enemmän kirjoitustehtävien palautuksia. Opiskelijan on mietittävä, miten voi ilmaista itseään ja ajatuksiaan monipuolisesti vieraalla kielellä huomioiden oikeinkirjoituksen ja kieliopin. Lisäksi, chat-keskustelut saman henkisten ihmisten kanssa kuin myös blogit ovat erinomainen tapa totuttautua vieraan kieleen käyttöön.
5. Interaktiivisuus
Ihminen on visuaalinen. Kielen alalla verkossa on runsaasti valmiina olevia sekä ilmaisia että maksullisia aineistoja, joita voi hyödyntää opetuksessa. Näitä tietokonepohjaisia sovelluksia ja välineitä on helpompaa käyttää verkossa. Kuvien, videon ja kuuntelutehtävien avulla voi selittää ongelmallisia asioita ymmärrettävästi.
6. Tiedon tallentaminen, jakaminen ja julkaiseminen
Verkossa tapahtunut opetus edistää luonnollista tiedon tallentamista ja jakamista myöhempää käyttöä varten. Ne kurssilaiset, jotka eivät ehtineet osallistua opetukseen, voivat vaivattomasti palata oppimateriaaleihin myöhemmin. Materiaalit ovat ladattavissa omalle koneelle ja käytettävissä ilman verkkoyhteyttä.
Tehokas etäopetus ei onnistu ilman tärkeitä ominaisuuksia kuten opiskelijan kurinalaisuus ja kyky itseohjaukseen. Jos kurssi järjestetään perinteisesti paikalla tiettyyn aikaan, se kannustaa saapua paikalle joskus jopa huonona päivänä. Verkko-oppimisessa on tärkeää itseorganisointi.
Lisäksi moni opiskelija kokee, että henkilökohtainen vuorovaikutus muiden kanssa on kivaa vaihtelua muutenkin kovin virtuaaliseen elämään. Moni kaipaa henkistä yhteyttä opettajaan ja muihin opiskelijoihin. Tässä tapauksessa on varmistettava, että valittu kurssi sisältää synkronista opetusta, johon kuuluu vuorovaikutusta opettajan ja opiskelijan välillä ja sekä muiden osallistujien kanssa. Pienessä verkkoryhmässä voi seurata opettajan eleitä, ilmeitä ja intonaatiota ja kysyä suoraan kysymykset kuten tavallisessa luokassa. Tuolloin kurssilla saadut tiedot pidetään etusijalla, ja sosiaalinen elämä täytetään harrastuksilla ja muilla elämänalueilla.